5 yleistä tilannetta, joissa ammattijärjestäjä voi auttaa

18.08.2021

On helppo ajatella, että ammattijärjestäjää tarvitaan vasta sitten, kun koti on täyttynyt lattiasta kattoon tavarasta, eteisessä kahlataan upottavassa kenkämeressä, kaapit pursuilevat vaatteita tai keittiön tasolla ei mahdu tavarapaljouden vuoksi halkaisemaan edes viinirypälettä.

Väärin! Jos sinusta yhtään tuntuu, että tarvitset apua kodin järjestämiseen, silloin tarvitset apua kodin järjestämiseen. Haluankin rohkaista sinua ottamaan yhteyttä matalalla kynnyksellä, vaikka asia tuntuisi pieneltä tai haluaisit vielä sinnitellä itse. Pyydä apua ennen kaikkea itseäsi varten, kun olet päättänyt ottaa askeleen kohti toimivampaa arkea. Se on päätös, joka voi muuttaa loppuelämäsi suunnan.

Suurin osa asiakkaistani on aivan tavallisia perheitä, yksin asuvia tai pariskuntia, jotka kaipaavat kotiinsa tai arkeensa selkeyttä ja toimivuutta. Jokainen koti on omanlainen.

Kerron sinulle nyt 5 tyypillistä tilannetta, joihin minulta pyydetään apua. Esimerkkien kautta pääset myös helposti varaamaan minulta ajan järjestämiskäyntiin, jos siihen on tarvetta. :)

1) Eteisen raivaus ja järjestäminen (yleensä aikaa 3-4 tuntia)

Eteisen lattialla lojuu lukuisia kenkäpareja. Kotoa lähtiessä ovat hukassa avaimet, reput, pipot ja lapaset. Vaatteilla ei ole omia paikkoja, vaan kaikki lasketaan maahan tai sille hyllylle, jossa on vielä tilaa. Aina on kiire. Kuulostaako tutulta?

Eteisen kautta arjessa lähdetään ja tullaan kymmeniä kertoja viikossa. Siksi on tärkeää, että kodin logistiikkakeskus eli eteinen on toimiva! Pieneenkin eteiseen on mahdollista saada toimiva järjestys ja siihen ammattijärjestäjän ongelmanratkaisukyky on hyödyksi.

Jos kaipaat muutosta omaan eteiseen ja haluat kotiin tullessa avata oven hyvillä mielin, ota minuun yhteyttä tästä

2) Karsitaan pienet lastenvaatteet ja järjestetään säästettävät loogisesti omille paikoilleen

Lastenhuoneen ja lastenvaatteiden järjestäminen vaatii usein vain kaksi asiaa: aikaa ja aloittamisen vaivan. Tavaran vähentäminen auttaa myös pysyvän järjestyksen aikaansaamisessa. Muista kuitenkin, että tilapäinen sotku ja lelut lattialla kertovat elämästä. <3

Ammattijärjestäjän avulla pitkään kestokasseissa ja nyssäköissä odottaneet vaatekasat saadaan käytyä nopeasti läpi. Kokonaisen lastenhuoneen saa usein järjestettyä neljässä tunnissa (4 tunnin järjestämispaketti maksaa 249€). Vaatteet voidaan samalla lajitella lahjoitettaviin ja kirppiksellä myytäviin ja säästettäville luodaan omat paikat. Lapset rakastavat rutiineja ja heitäkin auttaa toimiva ja järjestetty lastenhuone, jossa kaikelle on oma paikka.

Haluan jakaa tämän lainauksen asiakaspalautteesta lastenhuoneen järjestämiskäynnin jälkeen:

"Lasten tavaroiden ja vaatteiden läpikäyminen tuntui työläältä. Ihanaa kun Sonja tuli auttamaan lajittelussa ja helpottamaan turhista tavaroista ja ylimääräisistä lapsen askarteluista luopumisessa.

Aloittaminen tuntuu joskus vaikealta, kun pitäisi myös viedä tavaroita paljon eteenpäin ja kierrätykseen. Ihanaa, kun ammattijärjestäjä voi auttaa tavaroiden pois viennissä ja koti on aidosti siistimpi käynnin jälkeen."

3) Keittiön raivaus ja järjestäminen (yleensä 4-6 tuntia)

Keittiö on eteisen lisäksi kodin tiloista eniten käytössä. Keittiön toimivuus helpottaa arkeasi ja säästää aikaa. Keittiöstä tulisi löytyä siellä käytettävien astioiden ja ruoka-aineiden lisäksi usein myös paikka kodin jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen. Aluksi mietitään, mitä kaikkea tekemistä sinun keittiöösi pitää sovittaa?

Jos et tiedä mistä aloittaa, keittiön selkeyttämisessä kannattaa käyttää ammattijärjestäjän apua. (4 tunnin järjestämispaketti maksaa 249€.)

Keittiön ongelmakohdista yleisimmät ovat 

  • Liikaa astioita kodissa asuvien tarpeisiin
  • Kuivauskaappi ja laatikosto on täynnä epämääräisiä rasioita, kippoja, kuppoja ja juomapulloja 
  • Keittiön työtasoille on kertynyt astioita ja muuta tavaraa
  • Maitopurkkien ja tyhjien pakkausten kierrätys takkuaa
  • Hellalle on kasautunut tavaraa, mikä on jo paloturvallisuusriski
  • Keittiöön päätyy kodista kaikkea mahdollista, millä ei ole muutakaan paikkaa
  • Keittiön pöytää käytetään myös työskentelyyn ja läksyjen tekoon, mutta tila ei sovellu siihen hyvin

Tarvitsetko apua keittiösi järjestämiseen? Ota yhteyttä tästä.

4) Pienen asunnon tai koko yksiön raivaus (aikaa yleensä 4-6 tuntia)

Jos kotisi on pieni tai tavaraa on maltillisesti, saadaan jo yhdellä järjestämiskäynnillä iso muutos aikaan!

Järjestämiskäynnin eteneminen riippuu aina sinun tahdistasi ja kuinka helppoa karsiminen sinulle on. Ammattijärjestäjänä en koskaan painosta heittämään kaikkea pois, vaan päätökset poistettavista tavaroista teet sinä. Päätösten tueksi saat kaiken ammattitaitoni ja kokemukseni, ja autan sinua löytämään sinulle tärkeät asiat.

Pieni koti nopeasti järjestykseen? Ota yhteyttä tästä.

5) Kodin paperien tai valokuvien järjestäminen

Löydätkö tarvittaessa kotiasi ja omaa terveyttäsi koskevat tärkeät paperit? Tietävätkö muutkin perheessä niiden sijainnin? Minne saapuva paperiposti laitetaan? Onko kodin vakuutuksille, todistuksille ja kuiteille oma kodinkansio? Haluatko saada vihdoin vuosia odottaneet valokuvat järjestettyä albumiin?

Oletko koskaan ajatellut, että jokainen kodistasi löytyvä paperi on myös tavara?

Paperien ja valokuvien järjestäminen jätetään usein tulevaisuuteen - sitten lomalla, sitten kun on aikaa, sitten eläkkeellä. Ammattijärjestäjän avulla saat paperit ja valokuvat järjestettyä jo heti tänään ja tärkeät paperit löytyvät jatkossa helposti.

Kirjotin aiemmin blogiini omat vinkkini valokuvien järjestämiseen, se löytyy täältä.

Millaista muutosta toivot omaan kotiisi? Toivottavasti tämän kirjoitukseni vinkeistä oli apua sinulle, jos mietit ammattijärjestän kutsumista kotiisi. Jäikö jokin mietityttämään?

Minut löydät myös Instagramista (@sonjasaloriutta), missä jaan aktiivisesti vinkkejäni ja pohdintojani kodista, kuluttamisesta ja kestävämmästä arjesta.

Minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla (sonja.saloriutta(ä)gmail.com)   yhteydenottolomakkeella tai puhelimitse (040 734 7396). Jos en heti vastaa, jätä/lähetä viesti niin soitan sinulle takaisin. Asiakaskäynneillä en vastaa puhelimeen, vaan keskityn 100% työhöni. 

Mukavaa syksyä juuri sinulle! :)

Sonja