SONJA

Hei! Olen Sonja, mukavaa kun olet täällä. Haluan kertoa sinulle lyhyesti oman tarinani.

Synnyin vuonna 1984 Helsingissä, tällä hetkellä asun Espoossa mieheni ja 1,5-vuotiaan tyttäreni kanssa. Remontoimme myös Järvenpäässä pientä 100-vuotiasta hirsimökkiä, joka toimi kotinamme viime syksyyn saakka. Se onkin kokonaan toinen tarina, mutta väliaikainen asumisratkaisu on vaikuttanut myös siihen, että päätin kouluttautua ammattijärjestäjäksi.

Kun koronapandemia alkoi maaliskuussa 2020, olin hoitovapaalla ja olisin joka tapauksessa ollut kotona vauvan kanssa. Viihdymme perheenä paljon kotona, käymme lähinnä luontoretkillä, ja miehen etätöiden ansioista perheen yhteinen aika lisääntyi. Meidän perheelle win-win-win! Huomasin kuitenkin, että tavaraa tuntui olevan enemmän kuin tarpeeksi. Aloin käydä läpi kotimme kaappeja ja luovuin monesta autolastillisesta tavaraa.

Kun joulukuussa 2020 löysin Anne te Velde-Luoman järjestämän ammattijärjestäjäkoulutuksen, tuntui kuin kaikki aiempi kokemani, tekemäni ja opettelemani olisi saanut uuden merkityksen.

Haluan jakaa sinulle muutamia asioita itsestäni. Ehkä sinun on silloin helpompaa päästää minut omaan kotiisi, kun tarvitset apua järjestämiseen. ♥️

Rakastan...

kesäaamujen valoa, hiihtelyä kuutamossa, hiljaisuutta, purojen solinaa, yksin oloa ja vaeltamista.

käsillä tekemistä, neulomista, villan tuntua puikoilla, metsän tuoksua, lampaiden rapsuttelua, kosteaa sammalta ja hitaita aamuja.

oman pienen tyttären kanssa köllöttelyä, niskakiharoita, naurua ja pieniä käsivarsia kaulani ympärillä. 

vanhojen rakennusten kätkemiä tarinoita, aitoja kohtaamisia, kuuntelemista ja syvällisiä keskusteluja ihmisten kanssa.

Asioilla on tapana...

järjestyä, tavaroilla ei. Tämä hieman huumoriakin sisältävä lausahdus tuli mieleeni, kun jälleen kerran kävin läpi kotimme kaappeja. Olin järjestänyt ne lukemattomia kertoja, mutta aina epäjärjestys tuntui hiipivän takaisin. Kuulostaako tutulta?

Olen elämässä oppinut luottamaan, että usein asiat järjestyvät, kun oikea hetki koittaa. Tavarat sen sijaan tarvitsevat aktiivista huomiotamme niiden huollossa, säilyttämisessä, varastoinnissa ja järjestämisessä. Siksi usein tavaran vähentäminen auttaa, mutta itsestään se ei tapahdu. Siinä osaan auttaa.

Haaveena selkeämpi koti ja tyyni mieli ?

Äitiys on...

suurin syy siihen, miksi olen tänään ammattijärjestäjä.

Kesällä 2019 syntynyt esikoiseni on saanut minut ymmärtämään elämän ainutkertaisuuden ja rajallisuuden. Äitiyden myötä olen joutunut kohtaamaan omat tunteeni ja menneisyyteni lukemattomilla tasoilla, niin myös kaiken omistamani tavaran. Ymmärsin, että minun on muutettava omaa tavarasuhdettani ja opeteltava luopumaan, jotta voin opettaa lapselleni kestävän elämäntavan. 

Aika on tärkeintä, mitä meillä on. Ei tavara.

Korjaaminen...

kunnostaminen ja jo olemassa olevien säilytysratkaisujen päivittäminen nykyhetkeen sopiviksi on minulle tärkeää ammattijärjestäjän työssäni.

Annan mielelläni vinkkejä kierrätysmateriaalien käytöstä, ekologisesta sisustamisesta ja minulta onnistuvat myös pienet pintaremontit. Kerro, millaista apua tarvitset, niin etsitään yhdessä sopiva ratkaisu!

Omissa verkostoissani on lukuisia taitavia käsityöläisiä sisustussuunnittelijoista puutarhuriin ja puuseppään, taidemaalareista sähköasentajaan. Kun oman osaamiseni rajat tulevat vastaan, ohjaan sinut mielelläni osaavan yrittäjäkollegan luokse. 

Suosittelen mielelläni myös ammattijärjestäjä-kollegoitani, jos tarvitset apua järjestämiseen pohjoisempana Suomessa.

Yrittäjyys on minulle...

omannäköisen työn tekemistä omassa aikataulussa ja omia arvojani kunnioittaen. Vuodesta 2017 yksinyrittäjänä toimiminen on mahdollistanut minulle merkityksellisen työn tekemisen ja elämän varrella opittujen taitojen yhdistämisen juuri itselleni sopivaksi paketiksi.

Yrittäjyydessä voin hyödyntää kaikkea oppimaani ja edistää itselleni tärkeitä asioita. Luonnon ja ihmisten hyvinvointi ovat minulle tärkeitä arvoja. Merkityksellinen työ lisää myös omaa hyvinvointiani.

Olen mm. järjestänyt lankojen sienivärjäyskurssin, toiminut kokkina joogaretriitillä, vetänyt lintu- ja villiyrttiretkiä, ohjannut työpajaa retkivarusteiden ompelusta, valmistanut asiakkaiden kotona satoja annoksia toiveiden mukaista arkiruokaa, maalannut seiniä, valmistanut ja myynyt tuohikoruja... Ja tietysti järjestänyt koteja.

Ammattijärjestäjänä autan tavaroiden järjestämisessä, mutta myös sinun elämäsi muiden tavoitteiden asettamisessa ja ajanhallinnassa.

Tuomiston kartanolla joogaretriitin kokkina kesällä 2018.
Tuomiston kartanolla joogaretriitin kokkina kesällä 2018.

Käsitöitä olen tehnyt...

aivan pikkutytöstä lähtien. Tällä hetkellä työn alla on muutama oma neuleohje julkaistavaksi!

Teen pääasiassa tilauksesta toiveiden mukaisia neuletöitä, vaatteiden korjausompelua ja vanhan uudistamista.

Ompelen pieniä eriä neulojan projektipusseja, joissa materiaalina on pääosin verhoilukankaiden ylijäämätilkut. Omien arvojeni mukaisesti en halua lisätä kenenkään kodin tavaramäärää tarpeettomilla tavaroilla. Aidon käsityön toivon ilahduttavan saajaansa ja kestävän vuosikymmeniä käytössä.


Opiskelin...

Helsingin yliopistossa 2006-2016. Minulla on käytynä aineenopettajan pedagogiset opinnot (60 op), joihin kuului mm. käyttäytymistiedettä, oppimispsykologiaa ja kaksi harjoittelujaksoa (ns. auskultointi) opettajan työssä.

Vuonna 2016 minut pysäytti työuupumus, burnout ja keskivaikea masennus. Tuo ajanjakso pakotti minut pysähtymään ja pohtimaan, millainen merkitys työllä minulle on ja mihin haluan elämäni käyttää. Opinnot jäivät tauolle, ja seuraavana vuonna otin ensiaskeleeni yrittäjänä.

Ajattelen, että vaikeistakin kokemuksista täytyy voida puhua avoimesti, ilman pelkoa leimautumisesta. Mielenterveys ja fyysinen terveys eivät ole minulle enää itsestäänselvyyksiä, vaan päivittäisen kiitollisuuden aihe. Miten sinä voit juuri tänään? ♥️

Haaveilen...

talosta luonnonrauhassa, metsän ja vuodenaikojen ympäröimänä. Ja kuitenkin lähellä päiväkotia. ;)

Haaveilen omasta kurssitilasta, jossa voisin järjestää työpajoja lankojen luonnonvärjäyksestä, kädentaidoista ja perinneremontoinnista.

Haaveilen kirjan kirjoittamisesta.

Haaveilen life coach -opinnoista, jotta voisin entistä kokonaisvaltaisemmin tukea asiakkaideni hyvinvointia ja saada samalla työkaluja omaankin elämään!



Kiitos, kun sain jakaa kanssasi palan omaa tarinaani. ♥️ 


Ota yhteyttä, lähetä minulle viesti!

Autan luomaan elämääsi järjestystä ja selkeyttä, sinulle sopivalla tavalla.

Koulutettu ammattijärjestäjä Sonja Saloriutta, sonja.saloriutta(a)gmail.com