Oma polkuni ammattijärjestäjäksi - näin hamstraaja alkoi luopua turhasta

Oma polkuni ammattijärjestäjän työn pariin on ollut yllättävä ja toisaalta taas ei. En nimittäin ole aina ollut kovinkaan järjestelmällinen, selkeydestä pitävä tai minimalismista haaveileva, vaan enemmänkin sieltä toisesta päästä asteikkoa.

Olen pitänyt mm. kauniista, vanhoista esineistä, haalinut kodin täyteen lankoja ja kankaita, säästänyt vaatteita "joista voi joskus tehdä jotain", säästänyt kauniita konvehtirasioita/sipulipusseja/postikortteja/ askarteluun, jota aion toteuttaa "sitten joskus".

Kuulostaako tämä tutulta?

Ehkäpä, et ole yksin sen kanssa, että tavaroiden kerääminen ympärille on paljon helpompaa, kuin lopulta niistä luopuminen.

Omalla tavaramatkallani voin erottaa useita erillisiä tapahtumia, elämäntilanteita ja muutoksia, jotka ovat lopulta tuoneet minut ammattijärjestäjän ammatin pariin.

Niille, jotka eivät ole alusta asti seuranneet matkaani yrittäjäksi vuonna 2017, niin kerrottakoon mikä minusta piti tulla isona. Opiskelin 2006-2016 Helsingin yliopistossa kemian ja biologian opettajaksi ja tein opiskelujen ohessa töitä eripituisten sijaisuuksien parissa. Koulumaailma alakoulusta lukioon ja amikseen tuli tutuksi, ja oikeastaan kaikki mahdolliset oppiaineet myös luonnontieteiden ulkopuolelta. Opettaminen oli parasta, ja oppimisen ilon jakaminen myös. Mutta se kaikki muu työ ympärillä tuntui vain lisääntyvän vuosi vuodelta.

2016 loppuvuodesta koin työuupumuksen. Se on ehkä ollut elämäni isoin täyskäännös, koska sen jälkeen aloin kyseenalaistaa kaiken, mitä olin tehnyt siihen asti. Kuka minä olen?

Ketä varten opiskelen? Ketä varten teen tätä työtä? Mitä haluan tehdä? Mihin haluan käyttää aikaani? Ja miksi en nyt jo tee niitä asioita, joita haluan?

Fyysinen terveys oli reistaillut jo pidempään, syy olikin mielen järkkymisessä. Minulla todettiin keskivaikea masennus ja burnout. Oma työkyky ja toimintakyky oli laskenut sille tasolle, että ainoa asia, jonka jaksoi varmasti tehdä oli avata silmät aamulla. Kaikki muu vaati erityistä ponnistelua. Usein palasin aamupalankin jälkeen takaisin nukkumaan, koska ei ollut voimia aloittaa mitään.

Tästä ajasta on nyt 5 vuotta. On vaikeaa täysin palauttaa mieleen, miltä uupumus tässä vaiheessa tuntui, mutta yhden asian muistan. Asiat, jotka aikaisemmin olisivat tuottaneet iloa, eivät tuolloin tuntuneet miltään. En nauttinut hyvästä ruuasta, kevään tulosta, musiikista tai haaveillut kirppiksillä kiertelystä. Kaikki oli harmaata ja hoin mielessäni, että "ehkä ensi viikolla helpottaa" ja "sitten kun saan tämän ja tämän tehtyä, helpottaa". Omaa uupumustaan peittelee viimeiseen asti, ja eniten itseltään.

Tärkein asia toipumisessa ja elämässäni jo ennen sitä on ollut luonto. Löysin vaellusharrastuksen pariin vuosia aiemmin, jo 2010, vaelluskurssin kautta. Koin luonnossa samanlaista huolettomuutta kuin lapsena, vaikka useat erätaidot olivat uusia ja jouduin opettelemaan monenlaisia taitoja suunnistuksesta tulentekoon ja teltan pystytykseen. Luonnossa ei tarvinnut välittää miltä näyttää, tärkeintä oli miltä tuntuu. Ja hyvältä tuntui vain kävellä, katsella maisemia, valokuvata, pulahtaa helteessä suolampeen, upottaa varpaat hiekkapohjaiseen järven rantaan.

Se vapaus, että saatoin kulkea viikon mukanani vain rinkallinen tavaraa, jätti pysyvän jäljen tavarasuhteeseeni.

Asuin tuolloin yksiössä Helsingin Puu-Vallilassa. Aina kotiin palatessani ihmettelin, mihin oikein tarvitsen kaikkea tätä tavaraa, kun olen juuri pärjännyt lähes taivasalla vain rinkka mukanani?

Ensimmäiset karsintakierrokset kotini tavaroihin tein vuosina 2012, 2013 ja 2014. Dokumentoin kaiken myymäni ja kirppiksille lahjoittamani, tavaroita oli tuhansia. Jokaisen kierroksen jälkeen tavaraa alkoi aina kuitenkin hiipiä takaisin kotiin kuin huomaamatta. 

Olen varmasti käyttänyt elämästäni satoja, ellen tuhansia tunteja siihen, että olen lajitellut, karsinut, kuskannut ja lahjoittanut tavaraa, jonka olen joskus kantanut kotini kynnyksen yli, ostanut omalla työllä ansaituilla rahoilla, omalla työhön käytetyllä ajalla ja lopulta todennut, etten alkujaankaan olisi tarvinnut sitä!

On vaikeaa kuluttaa järkevästi ja toisaalta luopua mistään, jos ei oikeasti tiedä, mikä on omassa elämässä tärkeää. Tiedän tämän omasta kokemuksesta erittäin kipeästi. Omien arvojen pohtiminen ääneen jonkun toisen kanssa voi auttaa.

Mitkä ovat niitä asioita, joita haluan tehdä? Ja mitä on se kaikki muu, joka kuitenkin täyttää kalenterin, mielen ja arjen, estäen toteuttamasta sitä, mitä haluaisi tehdä?

Miten itse löysin omaa arkeani ohjaavat arvot luonnossa liikkumisen kautta? 

Kävin juttelemassa omasta tavaramatkastani lisää Joensuussa ammattijärjestäjänä toimivan kollegani, Tavaravalmentaja Sanna Koskisen Täyttä tavaraa -podcastissa 15.3.2022.

Toivon, että tämä jakso tuo vertaistukea ja lohtua sinulle, joka olet omalla tavaramatkallasi vasta alussa tai et oikein tiedä, millainen tavaramäärä olisi omaan arkeesi sopiva. Ei tarvitsekaan heti tietää. Omaa arkea ja omaa kotia on lupa rakentaa pala palalta itselleen toimivaksi, kokeillen, tehden ja erehtyen. Ja lopulta onnistuen. Tiedän, että onnistut, koska minäkin pystyin siihen.

Kuuntele vierailujaksoni (41 min. ) tästä: "Näin hamstraaja pääsi eroon turhasta - vieraana Sonja Saloriutta"

Samaistuisko jakson ajatuksiin? Kaipaatko rinnallakulkijaa omiin tavarapohdintoihin? Lähetä minulle viestiä, niin katsotaan voinko auttaa. :)