5 asiaa minusta ja miksi olen ammattijärjestäjä?

10.04.2021

Miten minusta tuli ammattijärjestäjä? Miten sellaiseksi edes tullaan? Mikä minulle on omassa arjessani tärkeää?


Kun koronapandemia alkoi maaliskuussa 2020, olin hoitovapaalla ja olisin joka tapauksessa ollut kotona alle vuoden ikäisen vauvan kanssa. Viihdyimme perheenä paljon kotona, kävimme lähinnä luontoretkillä, ja miehen etätöiden ansioista perheen yhteinen aika lisääntyi. Meidän perheelle poikkeustila oli siis win-win-win!

Huomasin kuitenkin, että tavaraa tuntui olevan kotona enemmän kuin tarpeeksi. Paljon tarpeetonta pyöri nurkissa,vaikka olemme vuosien ajan olleet tarkkoja uusissa hankinnoissa, olen karsinut ja myynyt tavaraa paljonkin ja pohtinut, mikä on minulle tärkeää. Aloin käydä läpi kotimme kaappeja ja luovuin monesta autolastillisesta tavaraa. Yhteensä karsittuja tavaroita kertyi yli 2000, kirjasin niistä jokaisen muistiin! Kirjoitan niistä myöhemmin.

Kului kesä, vauva täytti vuoden ja syksyllä jatkuisi hoitovapaa. Aloin kuitenkin ajoittain jo pohtia, milloin palaisin 2017 perustamani toiminimiyritykseni pariin.

Minulle oli entisestään kirkastunut ajatus siitä, että haluan auttaa ja helpottaa perheiden arkea. Oma karsimisprojektini kevensi mieltä ja huomasin pitäväni siitä! Voisinko järjestää myös muiden koteja?

Kun joulukuussa 2020 löysin Anne te Velde-Luoman järjestämän ammattijärjestäjäkoulutuksen, tuntui kuin kaikki aiempi kokemani, tekemäni ja opettelemani olisi saanut uuden merkityksen. Pääsin mukaan koulutukseen!

Minulla oli jo työkokemusta monenlaisista tehtävistä, joissa ihmisten kohtaaminen on tärkeää. Lisäksi olin muutamaa vuotta aiemmin aloittanut yksinyrittäjänä, joten uuden palvelun, koulutetun ammattijärjestäjän palveluiden, toteuttaminen olisi luontevaa. Tässä sitä ollaan, auttamassa tuomaan koteihin selkeyttä ja järjestystä!

Haluan jakaa sinulle muutamia asioita itsestäni. Ehkä sinun on silloin helpompaa päästää minut omaan kotiisi, kun koet tarvitsevasi apua järjestämiseen.

1. Ihailen vanhoja vaatteita, laadukkaita materiaaleja ja ompelen myös itse.

Minusta olisi ihanaa päästä järjestämään sinunkin vaatekaappisi, auttaa löytämään sinulle sopivat ja tärkeimmät vaatteet sekä kannustaa luopumaan tarpeettomasta.

Vaatteita on kodissa paljon, onhan meillä neljä vuodenaikaa ja jokaiseen säähän sopivat vaatteet. On harrastusvaatteita, juhlavaatteita, työvaatteita, arkivaatteita, lastenvaatteita. Listaa voi jatkaa loputtomiin.

Vaatteiden määrän karsiminen minimiin ei tarvitse olla jokaisen tavoitteena, mutta vähemmän vaatteita tarkoittaa myös: vähemmän pyykkiä, vähemmän viikattavaa ja vähemmän hyllytilaa järjestettävänä!

Tiedän, että vaatteistakin luopuminen voi olla joskus vaikeaa, ja että niihinkin voi liittyä muistoja. Muistot eivät kuitenkaan häviä, vaikka vaate jatkaisi elämäänsä sinun kaappisi ulkopuolella, jonkun toisen käytössä.

2. Sydämeni sykkii vanhoille taloille ja niiden tarinoille.

Tiedän omasta kokemuksesta omakotitalossa asumisen ihanuuden, mutta myös varjopuolet.

Pihavarastoon on helppo säilöä tarpeetonta ja unohtaa tavarat sinne. Vintillä on tilaa saman verran, kuin on asuinneliöitä ja taas kätevästi tavarat ovat poissa silmistä, poissa mielestä. Vanhan asunnon oston yhteydessä saattaa talon mukana tulla edellisen asukkaan irtaimistoa, huonekaluja ja ihan kaikkea astioista ja vaatteista kirjoihin ja työkaluihin. Mihin niitä voi viedä, jos ne ovat itselle tarpeettomia?

Kun neliöitä ja varastotilaa on kodissa paljon, vie järjestäminen myös paljon aikaa.

Tunnen omakotiasumisen haasteet ja osaan auttaa raivaamaan kotiisi selkeyttä ja tilaa. Sen jälkeen voit vaikka istua takkatulen lämpöön, syventyä lukemaan hyvää kirjaa tai mistä ikinä kodissasi haluatkaan nauttia. Mistä aloitetaan?

3. Haluan kannustaa jokaista löytämään luontosuhteensa uudelleen.

Luonto on itselleni tärkeä paikka, jossa voin rentoutua, kerätä marjoja ja sieniä, hakea inspiraatiota käsitöihin ja olla vain oma itseni.

Vahvimmin olen kokenut kuuluvani luontoon, kun olen ollut vaelluksella yksin. Luonnossa olen saanut olla juuri sellainen kuin olen, tuntea kaikkia tunteita, kävellä omaa vauhtia ja valita poluttomassa maastossa omat reittini.

Luontosuhteen elvyttäminen voi alkaa kodin lähiluonnostakin. Missä on sinun lähin metsä, puistikko tai puisto? Pääseekö kodistasi meren tai järven rantaan? Millaista luontoa voi löytää aivan kotisi vierestä? Mene, ja kuuntele luonnon ääniä, aisti tuulenvire ja luonnon tuoksut ympärillä. Jo pieni hetki luonnossa laskee sykettä ja rentouttaa tutkitusti hermostoamme.

Keväisin on hyvä hetki heräillä yhdessä luonnon kanssa. Ja parasta ovat villiyrtit! Niiden opettelu ja maistelu tarjoaa uutta kaikille aisteille. Vinkkini aloittelijalle on, että aloita pienestä määrästä ja käytä villiyrttejä mausteena tai vaikka koristeena jälkiruoka-annoksessa. Ketunleipä eli käenkaali on mukavan kirpeä syötäväksi koristeeksi tähän keksimuruista, puolukoista ja kinuskikastikkeesta koottuun jälkkäriin.

4. Tärkeintä on löytää omannäköiset valinnat omaan arkeen.

Kodin järjestäminen ei ole kilpailu, jossa pienin tavaramäärä voittaa, siistein vaatekaappi saa erityismaininnan tai kiiltävä keittiö nostaa sinut muiden yläpuolelle.

Ei. Kodin järjestämisessä on kyse aina paljon suuremmista asioista, kuin viikkauksesta, pinoamisesta, lajittelusta ja asettelusta. Turhasta ja tarpeettomasta luopuminen voi olla tunteellinen prosessi, eikä edes tarpeettoman ja tarpeellisen erottaminen ole aina helppoa yksin. Tiedän sen kokemuksesta.

Elämässä tulee vastaan muutoksia, suuria tai pieniä. Koetut haasteet ja vastoinkäymiset, ilot ja surut, onnistumiset ja aallonpohjat - kaikki ne muokkaavat meitä jokaista. Toinen on kokenut pienen ikänsä aikana paljon, joku toinen on säästynyt rankoilta kokemuksilta.

Olipa elämäntilanteesi millainen tahansa ja kotisi samoin, autan sinua löytämään sinulle sopivat ratkaisut arjen selkeyttämiseen ja kodin järjestykseen. Olen koulutettu ammattilainen, mutta myös kuuntelija, tukija ja kannustaja. Millaisesta arjesta sinä haaveilet? Millainen on unelmien kotisi?

5. Kodin merkitys hyvinvoinnille on suurempi kuin ajattelemme, ja sen tulisi näkyä jokaisen arjessa.

Mitä näet, kun tulet sisään kotisi ovesta? Mitä tunteita se näkymä sinussa herättää? Mitä haluaisit siinä näkymässä muuttaa tai siitä poistaa? Mitä vastaisit, jos kysyisin sinulta nämä kysymykset?

Kodin tulisi olla paikka, jossa sinun on hyvä olla ja rentoutua, aina kun sinne saavut. Oma koti voi olla selkeä, turvallinen tila, jossa on helppo hengittää ja kaikelle on oma paikkansa. Kodissasi sinä päätät, millaista arkea haluat elää ja mitä asioita arkeesi kuuluu. Kun koti on sinun tarpeidesi mukaan ja johdonmukaisesti järjestetty, voit elää omannäköistä arkea keskittyen sinulle tärkeisiin asioihin.

Vietämme kodeissa yhä enemmän aikaa. Moni on siirtynyt myös työskentelemään kotona, ehkä sinäkin. Miten erottaa työtila muusta kodista ja toisaalta osata rentoutua, kun työ- ja vapaa-aika limittyvät enemmän toisiinsa?

Yrittäjänä ja kotona töitä tehden minäkin olen paininut näiden kysymysten kanssa. Tiedän, että voin auttaa sinua siinä, millainen näkymä sinua kotiovella odottaa. 


Arjen aarteita etsimässä? Lähetä minulle viesti!